Viisi omituisinta tapaani

Kuttu haastoi minut meemiin, kiitos! Aihe tosin on aika vaikea: viisi omituisinta tapaasi. Mieheni keksi näitä useita, mutta nimitti niitä kauniisti persoonallisiksi piirteiksi. Nämä ovat kuitenkin ihan itse huomaamiani ja liittyvät tavalla tai toisella neulomiseen:

1. Snobbailu

Olen lankasnobi. Olen neulonut lankavarastoni lähes novitavapaaksi - termi, jonka olen keksinyt ja osoittaa mitä suuressa määrin, että olen jonkin luokan snobi. Sukkalangoissa suosin käsinvärjättyjä lankoja. Tilaan lankani ulkomailta, pääosin Englannista. Tänään kävin Menitassa, mutta voi, ei siellä ollut mitään lankavarastooni sopivaa ... (Paitsi Rowanin lankoja, joita minulla on jo varastossa vähän liikaakin.) Tilasin vastikään käsinvärjättyä Artyarns Handpaint Stripes -merinovillalankaa, ehkäpä sukkiin (ks. kuva). Kaksi pientä vyyhtiä, en raaskinut enempää. Ne tulivat silkkipaperiin käärittyinä, josta siirsin ne varovasti lankavarastooni tutustumaan muihin ihaniin lankoihin. Lankasnobbailu on ehdottomasti paheeni, mutta siinä voi olla hyveenkin siemen, koska kalliita lankoja ei raaski ostaa yleensä kuin pienen pieniä eriä.

2. Keriminen

Minusta vyyhdit on tarkoitettu kerittäväksi. Pyrin kerimään niin paljon vyyhtejä kerälle kuin vain jaksan jo paljon ennen kuin aion neuloa niistä jotain. Olen ollut huomaavinani, että vyyhdit veisivät enemmän tilaa kun kerät. Lisäksi ihan varmasti lanka tulee nopeammin neulotuksi, jos se on keritty jo valmiiksi. Inhoan tiukkoja keriä. Langat pitää keriä väljään, etteivät veny. En anna muiden keriä lankojani, koska muut eivät suhtaudu kerimiseen sen vaatimalla vakavuudella.

3. Läpikäynti

Jos elämä stressaa oikein kovasti, siihen ei auta muu kuin tavaroiden läpikäynti. Lankavaraston läpikäynti on erittäin terapeuttista. Kun langat on järjestyksessä ja kerällä, tuntuu elämäkin olevan järjestyksessä ja selvitettävissä. Jos langat on jo järjestyksessä, voi järjestää puikot - tai käydä läpi keskeneräiset neuleet. Tämän jos minkä kuvittelisi olevan omituinen tapa.

4. Ylineulonta

Kutsun ylineulonnaksi tässä tilannetta, jossa neulon, vaikken jaksaisi neuloa. Normaali esimerkki on illasta, jolloin koiranpentu on saatu nukkumaan ja oma elämä alkaa. Neulominen tuntuu niin hauskalta ja vaikka väsyttää, sitä ei pysty lopettamaan. Lopulta, kun saan itseni irti neuleesta, huomaan, että olen niin väsynyt, etten pysy pystyssä. Neuloessa en huomannut moista ollenkaan!

5. Ei langantähteitä

Viime vuonna neuloin tilkkupeittoja tähdelangoista noin kahdeksan kuukautta. Sain langantähteet vähenemään! Siitä tuli trauma - ei enää koskaan vastaavaa. Vannoin, että jatkossa neulon kerät loppuun. Nyt yritän joka neuleprojektissa miettiä toteutuksen niin, että kaikki lanka tulee käytettyä. Tai tehdä jonkin pikkuprojektin samasta langasta heti perään. Tästä lipsun kyllä, mutta mulle tuottaa suurta tyydytystä, jos saan junailtua niin, että saan jonkin erän loppumaan johonkin projektiin.

Haastan vuorostani Sukkapuikko-blogin pitäjän Riikan tähän kimuranttiseen meemiin.

Interweave Knits -lehden sukkamalleista

Olen ihastunut Interweave Knits -lehden tapaan julkaista sukkamalli joka numerossa. Olen myös ihastunut lehden sukkamalleihin. Ne ovat useimmiten erilaisia pitsi- tai pintaneulemalleja, jotka on kirjoitettu ohuille sukkalangoille ja jotka istuvat tiiviisti jalkaan.

Violetin sävyiset sukat ovat Interweave Knits -lehden numerosta Spring 2004 ja nimeltään Waving Lace Socks. Neuloin sukat sukkalankojen aatelista, Lorna's Laces -sukkalangasta. langan tilasin lempilankakaupastani GetKnitted.com:ista. Knitcast-podcastissa nro 9 haastateltiin lankakaupan omistajaa ja hän kertoi, että Lorna's Laces -langat menevät kaupaksi sitä mukaa kuin niitä tilataan. En ihmettele! Suosittelen kokeilemaan!

Vihreät sukat ovat juuri valmistuneet ja mallina on Interweave Knits -lehden Fall 2005 -numeron Rib and Cable Socks. Malli on 1900-luvun vaihteesta ja Nancy Bushin modernisoima.

Lankana on Opalin käsinvärjätty sukkalanka, jonka olen tilannut aikoinaan Saksasta, Martina's Bastel- und Hobbykiste -kaupasta. Langan kuviointi on vähän liian voimakas malliin, mutta kun sukka on jalassa, palmikkokuviot erottuvat paremmin.

8. tammikuuta olevassa merkinnässä on kuvassa Interweave Knits -lehden Summer 2005 -numeron Go With the Flow -sukat.

Vaikka kaikissa näissä sukissa on pintakuvioita, näiden neulominen onnistui hyvin työmatkoilla. Pidän sukkamalleista, joiden kuviot pystyy oppimaan ulkoa.

Sukkasillaan

Joulun alla hankin itselleni suomalaisen uutuusneulontakirjan, Kyllikki Mitrosen ja Liia Vilkkumaan kirjan Sukkasillaan. Tästä oli keskusteltukin vilkkaasti jo Neulonta-sähköpostilistalla ja osasin odottaa mielipiteitä herättäviä lukuelämyksiä.

Kirja kumpuaa suomalaisesta neulontaperinteestä. Tämä ei välttämättä ole hyvä asia. Ainakaan tällaisen nykyajan maailmankansalaisen mielestä, joka suuntaa katseensa neulontatrendeissä maailmalle ja jonka lankavarastossa on kaksi täyttä koria (plus salaiset lankapiilot) ulkomaisia lankaihanuuksia ja vajaa kori suomalaisia lankoja. (Korit on muuten isoja säilytysjärjestelmän koreja.)

Tunnistin heti tavat tehdä sukkia suureksi osaksi samoiksi, mitä omalta äidiltäkin opin. Samalla mieleen kantautui myös kehotukset, nuo väsymättömät, toistuvat kuten kirjassakin. Tehdään aina vahvistettu kantapää ja samalla tapaa joka kerta. Ja nuo kiilakavennukset! Vieläkin puistattaa niskassani edesmenneen äitini viha, kun keksin tehdä ne hänen oppejaan loivemmin. Muistan kuitenkin, että olen kohta 37, en 17- tai 7-vuotias ja pystyn jo hymyilemäään asialle ja miettimään, mikä saa ihmisen niin epävarmaksi, että liian loiva kiilakavennus on uhkaksi maailmanjärjestykselle.

Jotta en toistaisi samaa - mutta vastaliikkeenä - julistan tässä, että minun puolestani jokainen voi sukkakirjassaan liputtaa minkälaisen kantapään puolesta hyvänsä. En siis muodosta lopullista mielipidettäni kirjasta pelkästään sen puritaanisten lauseiden perusteella, vaan annan kirjalle mahdollisuuden.

Annoin kirjalle mahdollisuuden. Päätin neuloa sukat sen ohjeen mukaan. Kävi ilmi, että vaikka kirjassa on kannen mukaan "44 kaunista mallia", kaikki mallit perustuvat suunnilleen yhteen ja samaan malliin ja sitten vähän lisäillään resoria tai raitoja tai virkkausta tarpeen mukaan. Mallia valitessa kannattaa kurkistaa sinne suomalaisten lankojen koriin, jos haluaa pelata varman päälle, sillä tiheyksiä ei ole annettu. Toistan: tiheyksiä ei ole annettu. Lisäksi osa malleista on neulottu "tähdelangoista". Suuri osa ohjeista on Novita Nalle -langalle. Suositeltavat puikkokoot ovat paksullekin langalle kovin ohuet ja käytössä on myös neljäsosamillit - noita neljäsosakokoja on vaikea löytää Suomesta.

Minä, joka neuloin viime vuodesta 8 kuukautta Novita-langoista vaakapeittoja, olen saanut varastoni lähes novitavapaaksi. Jäljellä on enää n. 100 g pätkävärjättyä Nallea, joka ei innostanut, joten valitsin sukkiin vaaleanharmaata suomenlampaan villaa ja käsityömessuilta hankittua kotimaisesti kasvivärjättyä, kirjavaa villalankaa.

Sukista tuli paksut ja kaksivärisessä resorissa ei ole joustoa juuri ollenkaan, mutta kaikenkaikkiaan sukista tuli kuitenkin kivat. Jotenkin niin suomalaisen nostalgiset. Marimekko tuli lähinnä mieleen tuosta raitaresorista.

Sukkasillaan-kirjassa on ihanat kuvat. Suomalaisia sukkia suomalaisissa miljöissä. Sukat on kuvattu tyylikkäästi ja sukkien yksinkertaisuudessa on ajatonta tyylikkyyttä huolimatta tylsistä lankavalinnoista. Kaikki sukat on silitetty kunnolla, mikä on erittäin hyvä asia. Henkilökohtainen kompleksini on, että en kestä katsella kuvia silittämättömistä sukista ja itse silitän kuumalla höyryraudalla kaikki valmistuneet sukkani.

Kirja on kivan näköinen kaiken kaikkiaan. Ainoa, mikä kirjan ulkoasussa häiritsee, on sivunumeron ja kirjan otsikon paikka joka sivulla. Se näyttää ihan huutomerkiltä, jos ei tarkenna katsetta siihen ja häiritsee hieman ohjeiden lukemista.

Sukkasillaan-kirja on houkutteleva, mutta täysin omassa tyylilajissaan. Se ei voisi kisata ulkomaisten sukkakirjojen kanssa, verratkaapa esimerkiksi Nancy Bushin uusimpaan sukkakirjaan Knitting Vintage Socks (josta arvostelua joskus myöhemmin).

Minua jäi vaivaamaan paitsi edellä luetellut asiat, myös se, että kirjassa ei ollut ollenkaan ohuille langoille sukkamalleja. Itse en juuri neulo sukkia kuin aivan ohuista langoista.

Kaiken kaikkiaan Sukkasillaan-kirja antaa sukanneulonnasta hyvin kapean kuvan. Ihmetyttää, eivätkö tekijät seuraa ollenkaan sukanneulonnan trendejä. Sukkamallien työstö vaikuttaa väliin keskeneräiseltä ja on kuvattu vanhoja, jo käytössä olevia sukkia ja kirjoitettu niistä ohjeita jälkeenpäin. Tällaisen vaikutelman sain - totuus voi olla toinenkin.

Kuitenkin tuo sama sisäänpäinkääntyneisyys, joka kirjassa ärsyttää, on myös osa kirjan viehätystä. Sen myötä avautuu uudelleen se maailma, jossa kantapäitä on vain yhdenlaista ja oikean opin seuraamisesta palkitaan. Nykyajan maailma on paljon monimutkaisempi paikka ja kun sukanneulojaa alkaa ahdistaa mallien kirjo ja ratkaisujen tekeminen, kannattaa ottaa 100 g pässinpökkimää ja neuloa vaikka Sirpa-saapassukat.

Kaikilla neulojilla ei ole kissaa

Jollekin voi tulla yllätyksenä: kaikilla neulojilla ei ole kissaa. Joillakin on koira. Minulla on kaksi beagleä, Toni ja Cosmo. Cosmo on vasta pentu, noin 9 kuukautta vanha, ja hyvin utelias luonteeltaan.

Jo ennen kuin Cosmo saapui meille löysin Neuletikki-lankakaupasta ihanaa ohutta lankaa nimeltään Regia Silk. Se on sukkalanka, jossa on 20 % silkkiä. Ja minulla oli kiva ohjekin, joka oli poimittu lempilehdestäni nimeltä Interweave Knits.


Niinpä neuloin kesän korvilla langasta ihanat unisukat ja tähteestä jatkoin vielä vauvantöppöset hyväntekeväisyyteen. Kokemuksesta voin kertoa, että Regia Silk sopii hyvin atooppisellekin iholle.

Sitten tuli Cosmo ja alkoi tapahtua.
Eräänä aamuna toinen sukka oli siirtynyt yöpöydän päältä olohuoneen lattialle ja sen kantapäätä oli ensin maisteltu. Se oli todettu hyvänmakuiseksi ja sitten se oli syöty.


Tällaista ei varmaankaan tapahdu kissaperheessä. Ainakin Kamut-sarjakuvassa kissat vaalivat pieniä vaaleanpunaisia sukkiaan aarteinaan.

Koska tätä aarretta ei oltu kuitenkaan syöty kokonaan ja koska toinen sukka oli vielä ihan ehjä, päätin yrittää korjata reiän.

Pesin sukat ensin käsin. Lanka kesti hyvin käsinpesun. Konepesua en ole vielä kokeillut.


Korjasin sukan osaksi neulomalla ja osaksi parsimalla. Onneksi pitsineule ei ollut maistunut yhtä hyvältä kuin sileä neule.

Ei tullut ihan yhtä hienoa kuin alkuperäinen, mutta kyllä tätä voi taas käyttää.

Jälkikirjoitus: Tätä blogimerkintää laatiessani sukka katosi jälleen. Se löytyi Cosmon hampaista. Cosmo oli varmuuden vuoksi halunnut maistaa vielä pitsiäkin. Nyt on reikä varren pitsiresorissa. Täytyy mennä sitä paikkaamaan.

Uusi vuosi, uusi päiväkirja

Olen ollut neulonnan harrastaja alle kouluikäisestä lähtien. 1970-luvulla Pohjois-Karjalassa neuloin kasan erilaisia sukkia, ennen kuin äitini katsoi kärsivällisyyteni kasvaneen riittävästi ja niin sain lopulta 13-vuotiaana aloittaa ensimmäisen puseron neulomisen.

Ajan myötä muutin pääkaupunkiseudulle ensin opiskelemaan, sitten pysyvästi. Äitini on kuollut jo kauan sitten. Moni asia on muuttunut, mutta neulonut olen 30 vuotta suunnilleen tauotta.

Elämässäni on ollut neulontaan liittyen joitain erityisiä vuosia.

Yksi tällainen oli vuosi 1997, jolloin minuun iski toden teolla jo aiemmin mieleeni hiipinyt innostus Internetistä. Silloin työni tietotekniikan parissa alkoi pikku hiljaa muuttua yhä enemmän työksi verkkopalveluiden kehittämisen kanssa. Nykyään päivätyönäni on vetää verkkopalveluiden kehitysprojekteja.

Toinen tärkeä vuosi on ollut vuosi 2003, jolloin rohkenin pitkän harkinnan jälkeen perustaa Neulonta-nimisen sähköpostilistan suomalaisille neulojille. Sinne alkoi ilmoittautua neulojia hurjaa vauhtia ja tänä päivänä listalla on noin 450 jäsentä. Listan innoittamana aloimme järjestää alueellisia tapahtumia neulojien kesken, Ulla-verkkolehti syntyi ja neuleblogeja on julkaistu yli 100. Kyse on siis suomalaisten neulojien ainutlaatuisesta verkostosta, jonka kehittymistä on ollut mahtavaa seurata.

Suomalaisten neulojien innostus ja verkostoituminen on toki näkynyt muissakin ryhmissä ja medioissa. Ja voisi myös sanoa, että suomalaiset neulojat ovat osana myös suurta kansainvälistä verkostoa erilaisten sähköpostilistojen, blogilinkkien ja foorumien myötä. Vuonna 1975 pikkutyttönä silmukoita laskiessani en olisi ikinä voinut kuvitella tuntevani näin paljon neulojia, tilaavani säännöllisesti upeita lankoja ja kirjoja ulkomailta, kuuntelevani neulonta-aiheisia haastatteluja iPodista jne. Muutos on hämmästyttävä ja sitä voisi tarkastella laajempana ilmiönäkin, mutta tämä verkkopäiväkirja keskittyy sukanneulontaan ja sitä kautta tarkastelemaan maailman yhdistymistä ja erilaisia verkostoja sammakkoperspektiivistä.

Aiemman blogini, "Päivi neuloo", lukijat - olette tervetulleita seuraamaan tätä uutta! Olen tarkoituksella rajannut tämän uuden blogini aihealuetta, koska neulominen on niin valtavan laaja alue, että suoraan sanottuna, neuloin niin paljon kaikkea, että en ehtinyt kaikkea kunnolla bloggaamaan. Sukat jalkaan ja hyvää yötä tämän päiväkirjamerkinnän myötä!