Tuesday, August 28, 2012

Albumitaidetta

Olen etsiskellyt nopeita tapoja tehdä taidepäiväkirjan sivuja. Löysin tyhjiä valokuva-albumeita ja ajattelin, että nehän voisi täyttää valokuvien sijaan itse tehdyillä kuvilla. Nythän on kovasti muodissa sellainen skräppäys, jossa laitetaan muovitaskuihin vuorotellen valokuvia ja tarinointia.




Nämä ovat kaikki n. 10 x 15 cm kokoisia sivuja. Pidän kyllä taidepäiväkirjaa isommassakin koossa. Tässä uusi sivu "sievään taidepäiväkirjaani", jota koristelen nimenomaan kaikella, mitä itse pidän kauniina. Sivu sopii ihan hyvin yhteen aikaisemmin tehdyn kanssa. Onkin hauska koristella sivuja vähän miten sattuu, eikä kronologisesti.
Ja tässä muutamia kortteja, joita olen tehnyt viime aikoina. Maailma on niin täynnä värejä, että jatkuva inspis on aina taattu!


Tule markkinoille!Olen myymässä tuotteitani Tieteiden talolla Helsingissä 8.9. pidettävillä käsityötarvikemarkkinoilla. Tule juttelemaan ja katselemaan aikaansaannoksiani, mukana on myös muita käsityöalan pienyrittäjiä!

Wednesday, August 22, 2012

Luovia hetkiä geelilevyn kanssa


Olen leikkinyt vähän uusilla tarvikkeilla. Ne ovat Gelli Arts Gel Printing Plate ja Silhouette Cameo. Ensimmäinen on geelilevy, jonka avulla voi painaa monotypioita. Ja toinen on elektroninen kuvioleikkuri. Tein muutamia taustapapereita käyttäen leikattuja muotoja ja useita kerroksia akryylimaaleja.

Tämä voisi toimia itsenäisenäkin mallina:
Tästä tuli vähän kirkkaamman värinen:
Viimeinen kuva on kollaasista, jonka taustana on geelilevyllä tehtyjä papereita.Kun tein tätä kollaasia, huomasin, että rakkauteni tekstiilitöihin näkyy aika monessa kollaasissani. Tämä muistuttaa vähän kirjottua pitsipintaa. Mutta en ajatellut varsinaisesti pitsiä tätä tehdessäni. Ajattelin luovuutta ja sitä, kuinka se on kaikissa meissä. Se on aina käsillä, aina valmiina, kun sen vain päästää irti!Tule markkinoille!Olen myymässä tuotteitani Tieteiden talolla Helsingissä 8.9. pidettävillä käsityötarvikemarkkinoilla. Tule juttelemaan ja katselemaan aikaansaannoksiani, mukana on myös muita käsityöalan pienyrittäjiä!


Sunday, August 12, 2012

Käsintehtyjä kokoelmia

Olen järjestyksen ystävä. Myös taide- ja askartelutarvikkeet on minulla hyvässä järjestyksessä. Pidän lokeroista ja pinoista ja siitä, että kaikki on omalla paikallaan. Tämä sateinen kesä on ollut hyvää aikaa järjestelyyn!


Kun selasin valokuvia viimeiseltä parilta kuukaudelta, näen suuressa osassa ruutuja ja rivejä. Jopa itsetehdyissä korteissa on elementit tiukassa järjestyksessä. Toinen asia, joka hallitsee, ovat kokoelmat. Ne ovat useimmiten tehty itse. Olen kasvattanut kukat siemenistä, poiminut itse marjat ja perunat omasta puutarhasta, värjännyt langan ja karstannut villan... Kesäkuvat muistuttavat kodimme järjestyksessä olevia hyllyjä!

Aikoinaan yritin epätoivoisesti välttää ruudukoita sommittelun lähtökohtana. Onhan vapaa ja elävä viiva todiste luovasta hengestä. En halunnut piirrellä mitään suoria viivoja ja neliöitä muistuttavaa.

Nyt kun olen löytänyt ainakin osan etsimästäni vapaasta ilmaisusta, annan itselleni luvan laittaa pikkuympyrät tasavälein riviin. Se on vähän niin kuin neulomisen kanssa. Yritin aina neuloa monimutkaisimpia malleja. Sitten kun on neulonut kymmeniä vuosia, alkaakin nauttia nimenomaan yksinkertaisista malleista. Joskus ihan laiskuuden vuoksi, mutta useimmiten siksi, että pystyy tekemään vähästä paljon.

Viimeinen kuva on yksinkertainen kauluri, jonka neuloin kesällä. Aloitin kehräämällä langan karstatusta topsista. Sitten värjäsin langan. Lopuksi valitsin yksinkertaisen mallin ja neuloin kaulurin. Se ei ole mikään maailman nerokkain neule, mutta sillä on aivan oma tarinansa toisin kuin kaupasta valmiina ostetuilla.

Wednesday, August 1, 2012

Leikitkö edelleen?

Luin järkyttyneenä Taito-lehden pääkirjoituksesta, että toimittaja olisi halunnut tehdä jutun keppihevosharrastajista. Tytöt kuitenkin olivat kieltäytyneet peläten leimatuksi liian lapsellisiksi! Ristiriitaista sikäli, että moni kädentaitaja toivoo salaa tullakseen haastatelluksi tähän varsin arvostettuun lehteen!

Mutta tuo ei sinänsä ollut syy, miksi asia kosketti minua kovasti. Minä nimittäin ihannoin keppihevosia, vaikken sellaista nyt omistakaan. Kun olin pikkutyttö, ratsastin jatkuvasti keppihevosellani. Se oli sininen ja muovinen ja aika ruma, mutta rakastin sitä silti. Parhaalla ystävällänikin oli keppihevonen, hyvin samanlainen. Ja onneksi hän oli myös innokas ratsastaja!

Olisi ollut ihana lukea, mitä harrastukselle kuuluu tänään. Etenkin nyt Internet-aikakaudella, kun on helpompi löytää muitakin harrastajia.

Olin melkein jo kirjoittamassa lehdelle: "Yrittäkää kovemmin! Vaatikaa tyttöjä suostumaan haastatteluun!"

Mutta sitten muistin hetken vain muutama kuukausi sitten, kun minua itseäni haastateltiin samaiseen lehteen samaisen toimittajan toimesta. Toimittaja halusi ottaa kuvan nukeistani, joille teen vaatteita ja joiden vaatteita myös myyn. "EI", minä sanoin. "Ihmiset pitävät minua hulluna, eivät ne ymmärrä!"

Nukkeni olivat varmasti tuohtuneita kielloistani. Nehän ovat kuitenkin sydämeltään valokuvamalleja!

Aloin miettiä, milloin leikki loppuu ja kaikki vakava alkaa. Muistan, kun lapsuudenystävä ja minä kasvoimme ja aloimme leikkiä hevosillamme yhä enemmän salaa. Piileskelimme niiden kanssa, ettei kukaan näkisi, että leikimme vielä niillä. Se oli aika stressaavaa ja siihen se leikki sitten loppui.

Mutta kun tulin aikuiseksi, aloin innostua uudelleen leikkimisestä. Ja älä väitä vastaan, sinä, joka luet tätäkin blogia, olet varmaan ainakin jollakin tavalla tehnyt samoin.

Vaikket keräilisi nukkeja, olet varmasti pukenut vaikkapa taidenuken, paperinuken tai diginuken. Tai piirrellyt kasvokuvia kuten pikkulapsilla on tapana tehdä. Emme ehkä enää ratsasta keppihevosilla, mutta kyllä meillä omat tavat leikkiä on. Ihanien värien valitseminen, maalaustarvikkeiden ostaminen tai vain ylipäätään jokin sellainen puuhailu, joka ei ole kovin hyödyllistä ja missä lopputuloksella ei oikeastaan ole väliä.

Tuli leikittyä sitten tänään näiden ajatusten kunniaksi. Leikkasin mallin pään vanhasta Vogue-lehdestä ja piirtelin sille präystäilevän mekon. Ajattellen: onko leikin maailma mustavalkoinen? Ei se ole. Lapsi tai aikuinen, me kaikki leikimme kyllä. 

Toivottavasti keppihevostytöt huomaavat tämän jo aikaisemmassa iässä!

Miten sinä leikit? Mikä saa sinut leikkimään?