Sunday, February 27, 2011

Skräppäämällä taidetta

Ok, tunnustan, että olen paperiaskartelussa liikkumassa yhä enemmän taidepäiväkirjojen suuntaan. Olen toki edelleen skräppääjä ja tykkään sekä skräppäyksen ei-kaupallisista ja kaupallisista ulottuvuuksista, mutta päivä Intohimona skräppäys -tapahtumassa palautti minut taas vastapainoksi taidesivujen pariin. Tuli nimittäin "vähän" shoppailtua ja seurailtua muiden sortumista samaan paheeseen.

Illalla aloin miettiä, mikä olisi oma unelmakauppani ja tajusin, että oikeastaan kaikista paras kauppa on sellainen, jonka voin tehdä itse itselleni. Se olisi taidekauppa, jossa olisi sellofaanipussit pullollaan itsetehtyä tarviketta kollaaseihin. Kuvittelin käveleväni kaupassa ja miettiväni, ottaisinko kevätkokoelman pikkuympyröitä vai sellaisen pussin, jossa olisi paperiympyröitä itsetehtyjen nappien seassa. Ja ehkä selailisin lisäksi taustapapereita, nekin itse tekemiäni.

Tämä kauppa ei olisikaan Basic Gray tai Bo-Bunny vaan kaikki olisi käsintehtyä. Siinä voisi olla muidenkin tekemiä juttuja, ehkä jokin pussi ystävän tekemiä kukkia ja joitakin ihailemani taiteilijan piirtelemiä lehtiä. Kaikki valmiina poimittavaksi ja skräpättäväksi ... ei kuin taiteiltavaksi!

Heräsin varhain aamulla ja aloitin malttamattomana valmistusprosessin. Tein paperiympyröitä, kukkia, lehtiä ja taustoja. Löysin myös itsetehtyjä, kömpelöitä nappeja. Jos olisin malttanut, olisin tehnyt vielä jotain tekstiilijuttujakin, esimerkiksi nauhoja.

Sitten vaihdoin innokkaana tiskin puolta ja siirryin myyjästä ostajaksi. Sanomattakin oli selvää, että palvelu olisi hyvää ja kaikki vieläpä ilmaista. Tuli hamstrattua kaikki mahdollinen ja vähän vielä jämiäkin. Ahneuden yllättämänä sitten kokosin sivua "enemmän on enemmän"-periaatteella.


Mihin sen laittaisi? Uuteen albumiin, joka tuli ostettua eilen? Voisko skräppäysalbumin sisus ollakin tällainen?



Mitä mieltä olet? Innostuitko ideasta?

7 comments:

  1. Itse sorruin eilen ostelemaan intohimona tapahtumasta kaikenlaista, mutta suurin ILO tulee siitä, kun itse onnistuu tekemään koristeita tai taustapapereita, joista todella tykkää:) Kannatan myös kaikkien jämä- ja kierrätysmateriaalien käyttöä skräppäyksessä ja askartelussa yleensä. Tykkään kovasti tuosta sivusta, se on ihanan värikäs ja täynnä kauniita yksityiskohtia.

    ReplyDelete
  2. Ihanaa ajatuskulkua, ihanaa tekstiä, ihanaa luettavaa ja katsottavaa!

    ReplyDelete
  3. Hieno sivu, itsekin olen hiukan kulkemassa taidepäiväkirjojen suuntaan, skräppäys on kai liian "siistiä" mulle!??

    ReplyDelete
  4. Arvaa mitä.. Jos tekisit paperiympyrät, kukat, lehdet ym. lopuksi digimuotoon, niin Amerikassa olisi varmasti muutama skräppääjä, jolle niitä voisi myydä :) Sellaisia art journal -tyylisiä koristeita niille, jotka eivät halua syystä tai toisesta tehdä itse

    ReplyDelete
  5. Kiitos ihanista kommenteistanne!! Xing, kiitos ideasta, juu voisin tehdä digimuotoonkin. Osan olen tehnyt jo diginä alusta alkaen, kun tuolla piirtopöydällä on helppo piirrellä!

    ReplyDelete