Tuesday, July 27, 2010

Uusia kortteja ja kesäloman riemua

Kukkilintu-kaupassani on myynnissä pari uutta korttia. Nämä on tehty pitkälti tietokoneella käyttäen keväällä hankkimaani piirtopöytää ja Photoshopia. Ekassa olen käyttänyt taustana ottamaani valokuvaa ja tehnyt kynällä piirroksen suoraan koneelle. oisessa olen tehnyt ensin erilaisia papereita maalaten, skannanut ne ja leikellyt ne koneella sitten sopiviksi ja tehnyt piirrosviivat ja muut viimeistelyt suoraan koneelle. Teen nykyään usein niin, että aloitan paperilta ja siirryn jossain vaiheessa koneelle. Silloin tulee elävää jälkeä. Otan myös valokuvia, joita kukaan ei ymmärrä, mutta jotka toimivat hyvin taustoina. Olen tehnyt myös niin, että tulostan valokuvan ja jatkan piirtelyä paperilla. Yhtäkaikki, kukin media lisää oman ulottuvuutensa työhön, joten kannattaa kokeilla!

Kesälomalla olen tehnyt käsitöitä lähestulkoon yötä päivää. Jotkut yksittäiset kotimaan matkat ovat vain haitanneet tekemistä. Olen kotona kuin marsu puutarhassa, inspiraatiota riittää! Joskus mietin, miten sitä aina jaksaakin olla innostunut samoista asioista! Niin se vain kuitenkin on, että joka aamu herään innoissani, että mitähän tänään taas tekisi käsillä!

Thursday, July 22, 2010

Blogimuutoksia ja paperikukkia

Olen miettinyt jo kauan, kuinka järjestäisin blogini. Minulla on ollut kolme blogia, joista yksi on ollut englanninkielinen Kukkilintu, yksi suomenkielinen Sukanvarsi ja kolmas Peony and Parakeet, jota olen viime viikot yrittänyt pitää yllä molemmilla kielillä. Blogeistani kaksi ensimmäistä on keskittynyt neulontaan ja kolmas paperiaskarteluun. Koska haluan blogata sekä suomeksi että englanniksi ja sekä neulonnasta että paperitöistäni, päädyin siihen, että ylläpidän jatkossa kahta blogia.

Toinen on suomeksi eli tämä, Pioni ja Parakiitti. Toinen, Peony and Parakeet, on englanniksi. Aiheet on molemmilla samat ja blogipostauksetkin jatkossa varsin samantyyliset. Näihin blogeihin löytää myös suoraan osoitteilla www.pionijaparakiitti.fi ja www.peonyandparakeet.com. Olen siirtänyt tähän blogiin Sukanvarsi-blogin kirjoitukset ja vastaavasti Kukkilintu-blogin kirjoitukset englanninkieliseen versioon.



Kirjoitan siis jatkossa käsitöistäni koko niiden laaja kirjo huomioiden. Heinäkuun kuumilla olen tehnyt vähän kaikenlaista, mutta uusimpana tällaisia paperikukkia. Osallistuin Amalian askatelutilassa järjestetylle kurssille, jonka Korttigallerian Maiju piti. Yllättävän paljon skräppipaperi vääntyy, kun sitä taivutellaan ja kostutellaan! Eniten tykkään tuosta ruususta, mutta se on niin korkea, ettei sovellu skräppisivulle, kortteihin kylläkin. Lisää juttua ja kuvia kurssista Amalian blogimerkinnässä.