Tuesday, February 14, 2006

Sukkamalleja 100 vuoden takaa


Knitting Vintage Socks - New Twist on Classic Patterns, Nancy Bush, Interweave Press 2005

Kokenut sukanneuloja ei voi olla ihastumatta tähän kirjaan. Nancy Bush on koonnut 1900-luvun vaihteessa Weldon's Practical Needlework-kirjasissa julkaistuja malleja ja päivittänyt niitä nykyneulojien ja -lankojen mukaisiksi. Mallit ovat juuri minun mieleeni: ohuista langoista ohuilla puikoilla neulottavia mielenkiintoisia pintaneuleita. Myös miesten sukkamallit ovat upeita - sanoisinko klassisia, mutta neulojan uteliaisuuden yksityiskohtillaan herättäviä.

Pyrin välttämään blogissani sellaisten kirjojen arvostelua, joiden malleja en ole neulonut. Niinpä neuloin ensin naisten sukat, jotka alunperin olivat tarkoitettu lapselle, mutta jotka oli kirjassa sovitettu naisten kokoon, sillä nykyneuloja ei jaksa neuloa sukkia 1 mm:n puikoilla. Neuloin 2 mm:n puikoilla Lorna's Laces -sukkalangasta. Sukista tuli mielestäni kivat. Puolipohjemalli on hauska ja istuu jalkaan. Toinen käsinvärjätyistä vyyhdeistä sattui olemaan toista tummempi, joten sukista ei tullut aivan identtiset. Minua tuollainen ei kuitenkaan haittaa, koska pidän asioista, jotka ovat keskenään samanlaiset, mutta vähän erilaiset.

Ohje oli hyvin tehty ja neulominen oli hauskaa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mielestäni mikään suoranaisen nerokas ohje, mutta kirjasta löytyy kyllä sellaisiakin.

Nimittäin ainakin nämä vauvan sukat, jotka oli pakko aloittaa ihan uteliaisuudesta ohjetta
kohtaan. Toinen on vasta aluillaan, mutta en malttanut olla ottamatta kuvaa jo nyt. Lankana on Lanett-vauvalanka mintunvihreän ja turkoosin väreissä. Ohje on kiva neuloa ja lopputulos mielestäni hurmaava.

Aikeissa on neuloa vielä monta mallia kirjasta. Erityisesti miesten sukkia, joihin on jo hankittu lankojakin viime ostosreissuilta.

Kirjassa on hauskoja yksityiskohtia. Useassa mallissa on tekosauma takana: nurja silmukka, joka kulkee varresta kantapään takaosan loppuun. Kirjan alussa kerrotaan, että 1800-luvun vaihteessa tuhansia ja tuhansia ihmisiä sai elantonsa sukanneulonnasta Englannissa. Entä oletko koskaan tehnyt saksalaista kantapäätä? En minäkään, mutta vielä aion kokeilla!

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat melko kokeneita sukanneulojia ja jotka pitävät ohuista langoista neulomisesta. Sanoisinpa jopa, että jos täytyy valita yksi ainoa sukkakirja, niin tähän mennessä näkemistäni tämä olisi minun valintani.

6 comments:

  1. Aivan ihania sukkia, erityisesti nuo lasten!

    ReplyDelete
  2. Minäkin ihastuin tuohon lastensukkaan! Jostain pitää yrittää tuota kirjaa kyllä metsästää!

    ReplyDelete
  3. MInäkin selailin kirjaa Hobboksissa. En oikein vielä osannut tehdä ostopäätöstä, joten kiva kuulla siitä kommentteja.

    ReplyDelete
  4. Minullekin tuli tuo samainen kirja Amazonista viime viikolla. En ole vielä ehtinyt tehdä siitä mitään, mutta olen tehnyt aikaisemmin yhdet Nancy Bushin sukat jossa oli samaa henkeä ja ne oli ihanat. Olin todella tyytyväinen hankintaani!

    ReplyDelete
  5. Kiitos kommenteista! Lisää kirja-arvosteluja on tulossa.

    ReplyDelete
  6. No niin, ihan pakkohan se kirja oli tilata suomalainen.comista! On muuten siellä halvempi kuin Hobboksissa!
    outi

    ReplyDelete