Neuloin nämä pikkuiset sukat jämälangoista. Kirjoin silmukoita jäljitellen neliapilat pohjiin, koska tunsin olevani onnekas! Pääsin opiskelemaan!Elämä on yllättävän lyhyt. Sen huomaa, kun on 38 v ja miettii, mitä tähän mennessä on jäänyt hampaankoloon. Minulla oli yksi asia ainakin, joka viime syksynä alkoi painaa mieltä. En uskaltanut abina hakea alalle, joka kiehtoi tuolloin: teollinen muotoilu.
Tänä keväänä sen tein ja syksyllä aloitan opinnot EVTEKin teollisen muotoilun aikuiskoulutusohjelmassa. Ihanaa, että viimein uskalsin!
Minulle opiskelemaan haku on opettanut sen, että elämä on yhtä paljon yksityiskohdissa kuin kokonaisuudessakin. Elämisen laatu tulee pienistä asioista, samoin neuletöihin voi lisätä jotain, kuten pisteen iin päälle.
Toinen asia, jonka opin muotoiluun hakiessa on, että uusi ulottuvuus voi löytyä yksityiskohtien lisäksi myös ristiriidoista: Erilaisuudesta.Yhdistin näihin pussukoihin huovutettua neulepintaa ja tikattua puuvillakangasta. Näitä tekee mieli kosketella ja kokea pintojen erot muutenkin kuin katsoen.
Miten paljon enemmän onkaan kolmiulotteisuudessa, pinnoissa, kuin vain kaksiulotteisessa - vaikka painokuvassa! Tuon takia minua kiehtoo muotoilu. Ja neulominen.
Muotoon voi liittyä myös toimintaa. Ompelin sukkapuikoille säilytyskotelon. Se on tukeva, koska ryhdittäjänä on kovikekangas. Puikoille on uomat molemmin puolin läpän alla. Kotelo suljetaan kahtia taittaen. Tämä on paljon kätevämpi kuin se malli, jossa puikot on käärön sisällä.
Kesäloman alussa kävin Tallinnassa lankaostoksilla. Kun ostin hirveän määrän liukuvärjättyä virolaista villalankaa paikallisesta käsityöliikkeestä, myyjä sanoi: "Sinulla taitaa olla se sama sairaus kuin minulla ..." Ilman lankaa ei vaan pärjää. Neulominen tuo päivään oman ulottuvuutensa.Sanoisin jopa, että päivälläkin on muotonsa ja se jää vajaaksi, jos siihen ei sisälly neulomista!
